Söpölandian sauma & silmukka

Söpölandian sauma & silmukka
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tilda. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tilda. Näytä kaikki tekstit

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Kevättä keittiössä

Tilkkutyökurssin toiseksi viimeisellä kerralla halusin tehdä jotakin helppoa ja nopeaa pikkutarkan nypräämisen sijasta. Päädyin pöytätabletteihin Tildan tapaan.

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013









Ompelin kaksi pientä säilytyspussukkaa Tildan ohjeella. Erityistä käyttötarkoitusta näille ei ollut minulla mielessä, kunhan ompelin. Mitoitus sattui olemaan juuri sopiva kolmelle teepussille, joten teepussit saivat uuden kodin. :)



maanantai 10. kesäkuuta 2013

Mansikkatyynyt

 
Tänään ulkoilutin ensimmäistä kertaa vahakangaskassiani ja kävin kirjastossa. Lainasin Tone Finnangerin kirjan "Tildan tapaan - Romanttinen ilme kotiisi". Kirjassa oli vaikka kuinka paljon ihanaa ommeltavaa, ja ensimmäisenä iskin silmäni näihin herkullisiin mansikkatyynyihin. Ompelin mansikkaosan pehmeästä fleecestä ja lehdet puuvillakankaasta. Samalla ohjeella voi tehdä myös pienempiä mansikoita, ja niitäkin on varmaan saatava. :)