Aurinkoinen talviviikonloppu sai aikaan hirmuisen näpertelyvimman, joten kaivoin tilkut ja tarpeet esille ja väkersin erän ponnareita ja jättiläisklemmareita. Nämä värikkäät hetkut ilmestyivät Söpölandian puotiin juuri äsken. Tavattavissa myös Made in Korso -tapahtumissa kevään mittaan. :)
Ihana käsityöblogi, jossa ommellaan, neulotaan, virkataan ja värkätään kaikenlaista värikästä ja söpöä! Aniliininpunaista ei koskaan voi olla liikaa!
Söpölandian sauma & silmukka

Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 13. maaliskuuta 2016
sunnuntai 19. heinäkuuta 2015
Pieni nappitehdas
Palasin pari päivää sitten kesälomareissulta, jonka päättyminen olisi saattanut masentaa, ellei postissa olisi minua odottanut kaivattu paketti Nappikauppa Punahilkasta. Tarkoitukseni oli tilata sieltä nappeja, mutta innostuinkin ihan kaikesta muusta, ja perusnapit saivat jäädä. :D
Perusnappien sijaan tilasin päällystettäviä nappeja eri kokoisina sekä sydämen muotoisina. Pieni nappitehdas onkin nyt tuottanut hyvän joukon ihania, ihania kärpässieninappeja. Sienikangas on myöskin Punahilkasta ja toimii aivan loistavasti nappien päällysteenä. Jatkojalostan napeista magneetteja, korvakoruja ja muuta pientä kivaa.
Tilasin myös tarvikkeita pullonkorkkikorujen tekemiseen. Korujen tekeminen oli superhelppoa ja superkoukuttavaa, joten minulla on nyt sitten muutama ylimääräinen koru... :D
Sydämenmuotoiset napit päällystin suloisilla pilkkukankailla, ja pujotin hiuslenkkien koristeeksi.
Yleensä en niin välitä askartelusta, mutta näihin juttuihin koukutuin täysin! Kaikki työt olivat helppoja ja nopeita, ja apuna toimivat Nappikauppa Punahilkan ohjeet. Pieni nappitehdas intoutui tuottamaan ihanuuksia sellaisella volyymilla, että jos et itse innostu näpertelystä, niin laita viestiä (sopolandian@gmail.com). Näitä riittää myytäväksi asti. :)
Tämä juttu on tehty yhteistyössä Punahilkan kanssa.
tiistai 9. joulukuuta 2014
Huopapalloilla koristeltu kynttilälyhty
Tein jo kesällä käsityölaatikon pohjalla pyörineistä huopapalloista joulukuusenkoristeita, mutta nyt kun kaivoin koristeet esille en ollutkaan niihin tyytyväinen. Niinpä ne muuntautuivat kaulakoruksi suurelle lasipurkille, joka toimii kynttilälyhtynä.
maanantai 14. heinäkuuta 2014
Kätevän emännän Aarikat
Aarikan puuhelmet ovat vastustamattomia - niin koruissa kuin kynttilänjaloissakin. Olen jo kauan haaveillut Keisarinna- ja Ruustinna-kynttilänjaloista, mutta en ole raaskinut hankkia. Nyt voin (voinko...?) unohtaa ne, sillä askartelin hianot kätevän emännän Aarikat! Pujotin ohueen kuminauhaan puuhelmia, solmin nauhan ja kiepsautin sen hillopurkin suun ympärille. Pari vuotta sitten hartaudella valitsemani 20 puuhelmeä riittivät justiinsa.
torstai 10. heinäkuuta 2014
Pitsitähti ikkunaan
Olen viettänyt pari päivää käsityölaatikoita raivaten. Eteen osui puolitiehen jäänyt pitsiliinaprojekti, johon sain alunperin idean Tee-se-itse-naisen sisustusblogista. Liinan olen virkannut aikoinaan seiskaluokan kässäntunnilla ja pari vuotta sitten kovetin sen sokeri-vesi-seoksella. Tänään sain vihdoin saatettua tämänkin projektin loppuun. Hipheihuraa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)