Söpölandian sauma & silmukka

Söpölandian sauma & silmukka
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muffinssi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muffinssi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Taikajuoma flunssaa vastaan


Töissä kiertää nyt talviflunssa, ja perjantaina huomasin itsekin ensimmäiset oireet. Vaan sairastaminen ei napostellut, joten keittelin talviflunssanvastaisen taikajuoman. Kas näin:

Talviflunssanvastainen sitruuna-inkiväärijuoma

pala inkivääriä
1-2 sitruunaa
1l vettä

1. Kuori ja paloittele inkivääri.
2. Purista sitruunasta mehu.
3. Kiehauta sitruunamehu ja inkivääri kattilassa. Lisää vesi ja kiehauta uudelleen.
4. Siivilöi juoma termoskannuun, jotta juoma pysyy lämpimänä. Nauti hunajan kera.

Juoma taitaa oikeasti toimia! Keittelin juomaerän kahtena iltana. Flunssaoireet pysyivät alkuun lievinä ja kolmantena päivänä katosivat tyystin. Siitä riemastuneena ompelin termoskannulleni söpön muffinssipäällisen. Ihan ei tullut sellainen kuin visioin, mutta menkööt. Ainakin flunssa on karkotettu!


lauantai 28. marraskuuta 2015

Tilkkuilua



Lauantaiaamu kului mukavasti tilkkuillen. Olin jo aiemmin leikannut puuvillaisia jämäpaloja tilkuiksi ja nyt sitten ompelin tilkut yhteen. Ommellessa oli hauska muistella vaatteita, joiden ompelusta nämä tilkut ovat jäänet yli. Söpöjä pilkkumekkoja, nopea minuuttimekko, superihana muffinssimekko... Jämätilkuista ompelu on tilkkuilua aidoimmillaan. Tilkkuprojekti jää nyt hetkeksi hautumaan. Tekisinköhän pöytäliinan, piknik-alustan, pienen peiton vai jotakin muuta? Tätä pitää hetki mietiskillä! Sillä välin edistän muita projekteja, ja niitähän riittää. :)

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Muffinssimekko


 
Ulkoilutin muffinssimekkoani viime viikonloppuna Turussa. Mekko on kyllä niin kummallinen näky, ettei takuulla tule toista samanlaista vastaan! :D Tarkoituksena oli tehdä mekko kankaasta, jossa on pieniä muffinsseja, mutta netistä tilaamani kangas yllättikin suurilla versioilla. Hups vain! Mekko valmistui jo toukokuussa, mutta en ole ehtinyt sitä vielä kovinkaan useasti pitää. Kaava on Suuresta käsityölehdestä (en nyt muista numeroa, mutta selvitän, jos joku haluaa tietää). Tämä malli on ehdottomasti tehtävä seuraavaksi pallokuvioisesta kankaasta. Myös farkku saattaisi toimia, ja muokkaamalla voisi saada hauskan trikoomekon kaavan.
 

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Muffinssien maailmanvalloitus jatkuu!

 

Ah, niin ihanat muffinssit jatkavat maailmanvalloitustaan meidän nojatuolissamme! Entuudestaan muffinsseja löytyy jo jumppapallon päällisestä, jakkaran pehmusteesta, muistitauluista, käsityölaatikosta ja ompelukoneen suojahupusta. Pian ne ovat kaikkialla, vaviskaa! :D


Ennen Ikean nojatuolia peitti myöskin itsetekemäni turkoosi päällinen. Ajat ja sisustukset kuitenkin muuttuvat, joten turkoosi sai tehdä tilaa muffinseille. Tykkään!


Ennen nojatuolin päällisen ompelua virittäydyin tunnelmaan ompelemalla pienen Tilda-liinan. Muffinssikangasta on vielä vähäsen jäljellä. Mitähän vielä keksisi? :D

 

torstai 19. helmikuuta 2015

Postia minulle!

 

Posti toi eilen kaksi kaivattua pakettia: täydennystilauksen herkullista muffinssikangasta sekä nimikointinauhat, joiden suhteen olin jo vaipua epätoivoon. Tilasin nauhoja ensin merkitse.fi:stä, mutta kun yli kuukauden odottelun ja vastaamattomien yhteydenottojen jälkeen tilauksesta ei ollut tietoakaan, keksin googlettaa kokemuksia yrityksestä. Lukemani jälkeen totesin, että onneksi valitsin maksutavaksi laskun, ja jätin asian siihen. En siis totisesti suosittele. Seuraavaksi laitoin tilauksen Ikast Etiketille, josta nauhat onnistuneesti kotiutuivat vajaassa parissa viikossa. Viimein on Söpölandiassa kaikki värejä myöten kohdillaan!

Aijuu, bongasin Iinun blogista kivan arvonnan. Joku muukin onnekas saa kohta postia! :)

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Ompelunurkkaus

Ompelunurkkaukseni valmistui jo loppukesästä, mutta kuva tulee pienoisella viiveellä. Kuva on tietysti siloteltu kuva todellisuudesta. Jokainen käsityönystävä arvaa, että oikeasti pöytä ja sen ympäristö vähintään viiden metrin säteellä peittyy luovan kaaoksen alle. :)

torstai 7. elokuuta 2014

Jumppapallon päällinen

Hyvin huomaa, että viimeiset lomapäivät ovat käsillä. Ompelukone ja saumuri surraavat kilpaa, eikä ompelija malta pitää edes ruokataukoa. Blogikaan ei pysy perässä, mutta julkaisen tuotoksiani tässä syksyn mittaan, jahka kerkiän. :)

Sain juuri valmiiksi tämän päivän projektin, jumppapallon päällisen, jonka ohje löytyi Suuresta Käsityölehdestä 1/2012. Ohjeessa käskettiin silittämään ja tikkaamaan saumat auki, ja kuuliaisesti tein niin, vaikka alitajunta yritti viestittää, että sauma ei ehkä kestä. Eikä kestänytkään. Kun sovitin valmiin päällisen pallon päälle ja puhkuin palloon lisää ilmaa, kului KRIITS. Korjasin sauman käsin. Pyhästi lupaan, että kun alitajuntani seuraavan kerran viestittää jotakin katesaumasta, tottelen.



Hyvää tässä projektissa on se, että jumppapalloni näyttää nyt kivemmalta ja sopii sisustukseen. Huonoa puolestaan se, että pallolla uskaltaa jumpata korkeintaan Pallopossu. 
Toisaalta minulla on nyt pätevä syy olla jumppaamatta, aikas kätevää.


torstai 31. heinäkuuta 2014

Muistitaulut ompelunurkkaukseen

Oi onnenpäivää! Söpölandiaan on tulossa kauan kaivattu ompelunurkkaus! Armaan mieheni maalaama pöytälevy kuivuu ulkona, jalat odottelevat ruuvausta, ja minä sain juuri valmiiksi pöydän yläpuolelle tulevat muistitaulut. 


 Pohjana on Ikeasta ostetut magneettitaulut, joille ompelin päälliset. Päälliset pysyvät paikoillaan takana olevien kuminauhojen ansiosta. Varsinainen kätevän emännän ratkaisu! Pitäisiköhän hakea patenttia? :P


Taulun alaosassa on tasku, johon voi tallettaa vaikka tuoreimman käsityölehden tai meneillään olevien projektien ohjeet.
 

Muistitaulut on tehty samoista kankaista kuin ompelukoneen suojus. Kankaita on vielä jäljellä. Mitäköhän ompelunurkkaukseni vielä kaipaisi?

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Ompelukoneen suojus

Ompelukoneen suojuksen ohje löytyi täältä. Suojus on ihana, mutta ikävää tässä on se, että ompelukoneelle (ja suojukselle) ei ole muuta säilytyspaikkaa kuin kaappi. :( Tahdon oman ompeluhuoneen! Täytyy varmaan ryhtyä lottoamaan...

torstai 9. toukokuuta 2013

Muffinssilaatikko

 
Päällystin tylsän värisen säilytyslaatikon supersöpöllä pilkkukankaalla, johon aplikoin muffinsseja. Ostin kankaan Eurokankaasta ihan hiljattain, mutten vielä kaupassa tiennyt mitä siitä tulee. No, se selvisi nopeasti! Mitä tästä opimme? Kun löytää kivaa kangasta, sitä pitää ostaa, vaikkei käyttötarkoitus olisikaan heti selvillä.

Muffinssimagneetit

 
Minulla on kangasvarastossa ihanaa muffinssikangasta sekä vaaleansinisellä että beigellä pohjalla. Vaaleansinisestä en niin välitä, joten leikkasin muffinssit irti ja ompelin magneeteiksi. Muffinsseja vielä riittää, joten muffinssitöitä tulee piakkoin lisää. Nam! :)

tiistai 5. maaliskuuta 2013