Ihana käsityöblogi, jossa ommellaan, neulotaan, virkataan ja värkätään kaikenlaista värikästä ja söpöä! Aniliininpunaista ei koskaan voi olla liikaa!
Söpölandian sauma & silmukka
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mansikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mansikka. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 8. helmikuuta 2015
Lisää tilkkuilua
Myös tänä viikonloppuna ohjelmassa oli tilkkutöitä. Alun perin tarkoituksenani oli liittää viime viikonlopun sydäntilkku näihin punasävyisiin tilkkuihin, mutta totesin, että värit eivät sittenkään oikein kohtaa. Edelleen siis jää arvoitukseksi, mitä sydäntilkusta tulee. Tähän ajattelin tehdä reilut kehykset, jotta saan työhön kokoa, jonka jälkeen siitä saattaa tulla piknikviltti. Tai sitten jotain muuta.
torstai 5. kesäkuuta 2014
Mansikka-aika on alkanut!
Virkkasin mansikat omalla ohjeella. Yhdestä Dropsin Cotton light -kerästä tuli 13 mansikkaa. Kesän ajan ihastelen näitä kotona ja syksyllä vien ne koululle opetuskäyttöön. Toiminnallista matikkaa mansikoilla, nam! :)
maanantai 10. kesäkuuta 2013
Mansikkatyynyt
Tänään ulkoilutin ensimmäistä kertaa vahakangaskassiani ja kävin kirjastossa. Lainasin Tone Finnangerin kirjan "Tildan tapaan - Romanttinen ilme kotiisi". Kirjassa oli vaikka kuinka paljon ihanaa ommeltavaa, ja ensimmäisenä iskin silmäni näihin herkullisiin mansikkatyynyihin. Ompelin mansikkaosan pehmeästä fleecestä ja lehdet puuvillakankaasta. Samalla ohjeella voi tehdä myös pienempiä mansikoita, ja niitäkin on varmaan saatava. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
