Valitsin käsityölehtihaasteeseeni kaksi melko suuritöistä neuleprojektia ja kesäloman loppumetreillä havahduin siihen tosiasiaan, että haasteita olisi syytä saada pikapuoliin puikoille. On sitten pienempi paniikki viikolla 52. :D Neuletakkiin (SK 7/2011) sopivat langat löytyivät Huuto.netistä sopuisaan hintaan, ja ensimmäiset silmukat sain luotua muutama päivä sitten. Työ on edennyt hämmentävän hyvin ottaen huomioon, että neuletyöni pukkaavaat jäämään roikkumaan. Neuloosia ovat siivittäneet Huvilan ja Huussin sekä Edenin lukuisat jaksot Ruudussa sekä mehevä suklaa-banaanikakku hyvän teen kera. Nam, nam ja neuloja viihtyy!
Ihana käsityöblogi, jossa ommellaan, neulotaan, virkataan ja värkätään kaikenlaista värikästä ja söpöä! Aniliininpunaista ei koskaan voi olla liikaa!
Söpölandian sauma & silmukka
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tee. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tee. Näytä kaikki tekstit
tiistai 9. elokuuta 2016
sunnuntai 29. joulukuuta 2013
Teetä ja virkkausta
Haken en meer -blogin inspiroimana kuva teekupposesta ja virkkuutyöstä. :D Tuossa blogissa on tosi nättejä ja inspiroivia kuvia. Ihan kuin kirjoittajan elämä olisi yhtä teen juontia ja virkkausta! :) Minun kuvassani näkyy työn alla oleva pitkulainen tyyny, jonka neuleosuus on tehty neulemyllyllä ja reuna virkattu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
