Sain vihdoin viimeisteltyä tilkkutyynyn, jonka olen aloittanut aikaa sitten. Tein tyynyn kaveriksi toissakesänä ompelemalleni tilkkupeitolle ja tyynylle. Vielä olisi jonkin verran jämätilkkuja samoista kankaista. Mitäköhän niistä keksisi?
Ihana käsityöblogi, jossa ommellaan, neulotaan, virkataan ja värkätään kaikenlaista värikästä ja söpöä! Aniliininpunaista ei koskaan voi olla liikaa!
Söpölandian sauma & silmukka
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tyyny. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tyyny. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 18. lokakuuta 2015
perjantai 16. lokakuuta 2015
Supersöpö sarja jatkuu!
Supersöpö sarja sai jatkokseen viisi koristetyynynpäällistä. Sarjan ensimmäisten tulokkaiden, supersöpöjen käsityötarvikepussukoiden, tapaan tyynynpäällisetkin menevät Söpölandian Facebook-kauppaan tarjolle. Olen päivittänyt sinne nyt muitakin ihanuuksia. Aurinkoista syyspäivää! :)
lauantai 18. lokakuuta 2014
Siksak-tyynyt
Siksak-tyynyt valmistuivat juuri! Siksak-kuvio koostuu pikatekniikalla ommelluista kolmioista. Tyynyjen reunat viimeistelin terenauhalla. Se tuo kivasti ryhtiä tyynyihin. Onneksi maltoin ommella terenauhat, sillä olin vähällä skipata ne. Ja hurraa! Maltoin ommella myös vetoketjut, joten tyynyt voi pestä.
sunnuntai 12. lokakuuta 2014
Tilkkutyösunnuntai
Tämä siksak-kuvio on jo pitkään pyörinyt mielessäni, ja tällä viikoilla päätin kokeilla sitä. Kuvio muodostuu pikatekniikalla ommelluista kolmioista. Työhön upposi mukavasti jämäpaloja, joskin jouduin uhraamaan muutaman vähän isommankin kankaanpalan. Yläsyöttäjää olisin tikkaukseen kaipaillut, mutta sellaista minulle ei ole, enkä malttanut odottaa aikuisopiston kurssi-iltaa. Aluksi suunnittelin työstä torkkupeittoa, mutta siihen kankaat eivät riittäneet. Tällä hetkellä ajatuksena on kaksi tyynynpäällistä. Paloista tuli juuri sopivasti Ikean sisätyynyjen kokoiset. Hyvin olen laskenut! ;)
perjantai 13. kesäkuuta 2014
Ihanuus kotona!
Tilkkupeitto valmistui hyvin aikataulussa ja pääsi kotisohvaa koristamaan. Lemmikkihirveni oli mielissään!
torstai 12. kesäkuuta 2014
Tilkkutyöleirin kuulumisia, osa 4
Tämä päivä kului tikatessa, kuten ajattelinkin. Peitosta tulee aivan ihana! Kotiin päästyäni en malttanut pysyä erossa tilkuista, vaan ompelin ylimääräisistä tilkuista tyynyn. Huomenna saan toivottavasti peiton valmiiksi.
sunnuntai 23. helmikuuta 2014
Palmikkotyyny
Kelo-langasta neulotusta palmikkoneuleesta piti ensin tulla pipo, sitten ehkä kassi, mutta lopulta siitä tuli tyyny. Tyypillistä! :)
sunnuntai 29. joulukuuta 2013
Neulottu ja virkattu tyyny
Tässä se nyt on! Vihreä osuus tyynystä on neulottu neulemyllyllä ja reunus virkattu käsin. Katseen vangitseva pöllö on Sass & Bellen ja ostettu Pienikamarista Jyväskylästä.
Teetä ja virkkausta
Haken en meer -blogin inspiroimana kuva teekupposesta ja virkkuutyöstä. :D Tuossa blogissa on tosi nättejä ja inspiroivia kuvia. Ihan kuin kirjoittajan elämä olisi yhtä teen juontia ja virkkausta! :) Minun kuvassani näkyy työn alla oleva pitkulainen tyyny, jonka neuleosuus on tehty neulemyllyllä ja reuna virkattu.
sunnuntai 30. kesäkuuta 2013
Virkattu pyöreä tyyny
Olen tänään viettänyt keskeneräisten töiden kerhoa. Useampi työ on jo päässyt päättelyvaiheeseen, mutta tämä virkattu tyyny valmistui ihan kokonaan. Hurraa! Hurraamisen aihetta todella on, koska tyyny on odottanut viimeistä pylväskerrosta ja viimeistelyä varmaan vuoden. :) Lankana on Novita Softy ja ohje löytyy Novita kevät 2011 -lehdestä.
maanantai 10. kesäkuuta 2013
Mansikkatyynyt
Tänään ulkoilutin ensimmäistä kertaa vahakangaskassiani ja kävin kirjastossa. Lainasin Tone Finnangerin kirjan "Tildan tapaan - Romanttinen ilme kotiisi". Kirjassa oli vaikka kuinka paljon ihanaa ommeltavaa, ja ensimmäisenä iskin silmäni näihin herkullisiin mansikkatyynyihin. Ompelin mansikkaosan pehmeästä fleecestä ja lehdet puuvillakankaasta. Samalla ohjeella voi tehdä myös pienempiä mansikoita, ja niitäkin on varmaan saatava. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



.jpg)
.jpg)